Uu on taas saanut tunnustusta korkealta taholta eli papalta. Udi on nyt todettu Kaikinpuolin Älykkääksi Koiraksi. Ihan tarkkoja perusteita tälle arvonimelle en tiiä, mut osuutta on ainakin sillä miten hyvin Udi saa kopin, kun sille pudottaa herkkuja. Ihan kaikki ei kuulemma tätä arvonimeä Udille kuitenkaan myöntäis...

Vaan sitten asiaan, eli hakua harrasteltiin jälleen. Tällä kertaa oltiin taas vähän mäkisemmässä maastossa Kuplahallilla, ei kuitenkaan ehkä niin rankassa kun viimeiks. Eka maalimies oli valmis, ja suoritus oli muuten hyvä, mut Udi lähti vähän vinoon ja joutu sitten työskentelemään taaksepäin. Rulla ei myöskään tullu ihan perille, Uu ravisteli itteensä pari metriä ennen minuu ja pudotti samalla rullan.

Seuraavaks otettiin tyhjä jolle Udi lähti tosi hyvin, suoraan ja syvälle. Koko takalaidan radasta se kuitenkin kävi ennenkuin tuli pois. Rata oli kyl aika lyhyt, joten ihan hyvä tyhjä pisto.

Viimonen oli myös valmis ja tää pisto oli kaunis ällä. Rullakin tuli nyt perille eli oikein hyvä lopetus. Tällä kertaa ei käytetty mitään apuja, vaan upeesti Udi toimi silti. Jälleen oli mukava treeni. Tuntuu et melkein kaikki treenit menee tosi hyvin, vai onkohan miulla vaatimustaso liian alhaalla? Tärkeintä on kuitenkin et molemmilla on kivaa!

Hakuilujen jälkeen käytiin viel urheilemassa Karhumäen mäkisissä maastoissa. Kyl ne ylämäet vaan pistää puuskuttamaan, täytyis siis käydä useemmin! Ilalla onkin koirille luvassa herkkuja, kun kaupasta tarttu mukaan jotain koiranmakkaramössöö.

Mummelistakin sen verran et tänään olikin lääkärireissu. Tintillä on kylessä tulehtunut talipatti ja oletin et elukkalääkäri sen tyhjentää, vaan ei tyhjentäny. Antipiootit sentään määräs ja nyt katellaan josko se niillä asettuis. On nimittäin sen verran inhottava vaiva nää patit, et en kyl kenenkään koiralle toivois.