Nimittäin hetkiä vuonna 2011. Meinasin ensimmäistä kertaa tehdä saavutukset / tavoitteet -päivityksen, mut perskutarallaa semmonenhan on tullu tehtyä jo vuosi sitten. Tosin aika matalalla profiililla. Hienoa kuitenkin huomata, että tavotteet on lähestulkoon täytetty, vaikkei niitä olla kyllä vuoden mittaan edes muistettu Cool.

Ja mitähän me on sitten saavutettu? Tavoitteena on ollut pysyä terveenä ja siinähän on taidettu melko pitkälti onnistua! Vähän mutkia ja masuvaivoja, linkutusta ja rähmiviä silmiä, mutta ei mitään vakavaa. Terveystutkimuksia on tehty molemmille koirille ja pääasiassa ihan terveen papereilla mennään. Udin kanssa tavoitteena oli osallistua yhteen tokokokeeseen, ja tässä asiassa ollaan oltu hirmu reippaita, koekäyntejä näyttäis olevan peräti viisi ja TK1:kin saatiin nipinnapin. Lisäksi käytiin kahdessa vepekokeessa. Jorunnin kanssa tavoitteena oli korkata näyttelyura ja sekin homma tuli hoidettua, Jorunn oli missikisoissa 6 kertaa ja Udi 2. Menestys ei ollut valtavaa, mutta kummankin kanssa pyörittiin myös siellä isossa kehässä.

Mitäs sitten vuonna 2012? Tärkeintä olis tietenkin pysyä edelleen terveenä ja hyvävoimaisena. Udin kanssa tavoitteena osallistua valjakkohiihtokisoihin ja vepekokeeseen. Tokossa ei aseteta tavoitteita, ollaan tyytyväisiä jo tähänkin. Jorunnin kanssa sensijaan voitais ensimmäiseen tokokokeeseen tähdätä. Bh taitaa olla vielä liian hurja tavoite, mutta saa nähdä. Molempien kanssa voitais misseillä, jos vaikka saatais ensimmäinen muotovalio tähän huusholliin. Ja kaikki vois nauraa ittensä tajuttomaks. Mie ainakin teen niin!

Joulu oli ja meni tänäkin vuonna. Saatiin itärajalle jopa valkea joulu ja näyttäis tämä vuosikin vaihtuvan ohuen lumipeitteen valaistessa maisemaa. Jorunn oli lahjoista innoissaan ja ympäri tupaa on juostu hampaissa vuorotellen rotta, porkkana tai pupu (ei hullu). Udi sensijaan oli vähän pettynyt kun vaan yhdessä paketissa oli syötävää. Tai oikeastaan kahdessa, mutta me ei Frolici säkkiä pistelty sitten kumminkaan ihan yhdeltä istumalta huiviin...

Vaikka viime aikoina on aika vahvasti keskitytty tuohon ruokailupuoleen, on onneksi vähän tullu urheiltuakin. On lenkkeilty omassa porukassa, ponin kanssa ja Jorunn pääsi lenkille myös Bamsen kanssa. Harmi vaan että Bamsesta on kasvanut hurjan suuri saksanpaimenkoira, jonka kanssa ei pieni pimpo oikein suostu telmuamaan. Onhan se tietysti hyvä, että joku asia vähän hirvittääkin.

 

Siinäpä se on vuosi sitten taas vierähtänyt, kiitos kaikille osallistuneille! Huomenna uusi vuosi ja uudet kujeet, luultavasti vähän myös vanhat. Töppöjalkatiimi toivottaa kaikille hilpeää, vauhdikasta ja onnellista vuotta 2012!

 

1325355391_img-d41d8cd98f00b204e9800998e