Vanhuus vei voiton Hjalli-vaarista Tervakoskella. Vaikka sen tietää joskus eteen tulevan, niin surullista ja vaikeaahan se on. Luopuminen. Vaan siellä jossain ne kirmaa meidän rakkaat, niin vanhat kuin nuoret, ilman kipuja, vaivoja ja vaikeuksia. Toivottavasti näillä omilla murusilla on vielä monen monta tervettä ja virkeää vuotta jäljellä.

Jorunnilla tuli kai niin suru Hjallia, että oikein oksetti. Ja jotta mamma varmasti huomaa miten kauhean paha olo pienellä on, varmuuden vuoksi ensimmäinen oksennus yökättiin sänkyyn. Onneksi tästäkin voidaan löytää jotain positiivista, nimittäin se että heräsin melko ripeesti enkä kerenny puolta yötä pyöriä siinä yrjössä. Valtavasta oksennuksesta huolimatta masuun oli vielä toinen puoli jääny, ja matolle ne sitten myöhemmin pyörähti nekin. Kun myös seuraavana päivänä ruoka tuli paluupostina pariin otteeseen, ehdin jo "vähän" huolestua. Koska mahavaivat ei meillä ole ihan vieraita, monipuolisesta ulko"ruokinta" tarjonnasta johtuen, vedin vaan syvään henkeä ja pidin tytsyä paastolla. Ja sillä tuo tuntuis korjaantuneen, ruoka maistuu taas ja kestää sisälläkin. J on jälleen oma iloinen (ja rasittava) itsensä ja iskä saa taas taistella ruuastaan. Outoa sinänsä että kakka osasto on ollu ihan normaalissa kuosissa?

Oksuilun takia Jorunnilta jäi viikonlopun hiihdot väliin, no perjantaina oltiin ladulla ja yöllä sitten alkoi oksentaminen. Udin kanssa sen sijaan käytiin suksimassa myös lauantaina ja maanantaina. Udikin tsemppas taas ekat puoltoista kilsaa, kun edellä meni ärrrrsyttävä bc uros. Loppulenkki sitten hölkkäiltiin melko rauhallisesti. Koska kuitenkin usko Jorunnin hiihtokuntoon on vahva, niin ilmottauduttiin sitten sinne Pärnävaaralle. Harmi vaan että hiihtäjän kunto on aika luokaton. Joka tapauksessa sinne saa tulla kannustamaan meitä kovaan menoon. Se ei nimittäin ole mitään leikkimielistä touhua vaan totista kilpailua! Ainakin jos Jorunnilta kysytään...

Jotain tokojuttuja on myös puuhailtu, mutta eipä niistä ihmeempiä. Samaa vanhaa settiä. Paitsi se että Udi rupes kääntymään liikkeestä seisomisessa perään kun ohitan sen, jesh. Ei olis sitäkään pitäny vissiin treenata ensinkään.