Ei niinkään miulla, vaan Jorunnilla. Petailtu on välillä aika raivokkaasti, sekä omaa petiä että miun sänkyä. Tosin näistä touhuista mie murahtelen sille unenpöpperössä sen verran, että nopeaan loppuu se touhu. Ja yhtenä yönä perusteellisen petaamisen jälkeen, J tuli kovin kovin hellästi nuolemaan miun korvaa. Onhan se tietysti kiva että meikkiksen korva näyttää koiranpennun persereiältä. Ja kyllähän Jorunnkin sitten totesi, ettei sentään näin rumaa pentua saata hoivata.

Ongelmia meinas muodostua kun kierosilmästäperuna-pentua ei tahtonu löytyä mistään. Jorunn etti kyllä lelukopat ja muutkin nurkat vaan ei löytynyt. Vinkukanakaksosia sitten kokeiltiin pennunrooliin, mutta ei ne oikein sopivilta tuntuneet. Onneksi kierosilmäperuna vihdoin ja viimein tänään löytyi sohvan alta! Kovin huolellinen neiti ei tässä äidin roolissaan ole, vaan pentu tuppaa välillä unohtumaan millon minnekkin. Ja otteetkin on joskus sitä luokkaa, että kierosilmäperuna vinkuu tuskissaan. Tosin ei se muutenkaan kovin hyvinvoivalta näytä. Hoitotoimet on melko vähäisiä ja lähinnä tätä pentua on syytä vaan kuletella paikasta toiseen, oppiipahan olemaan.

potrat vinkukanakaksoset

vaan ei ole kierosilmäperunan voittanutta

Kaikesta pentutouhuilusta huolimatta ollaan myös treenailtu, ja siellä meillä on ollut jänniä ja vähemmän jänniä hetkiä. Udi yritti ottaa hengen iteltään ja paikalla olleilta ihmisiltä yrittämällä kamikaze -iskua autotielle, vaatimattomat neljä kaistaa ja ihan kivasti liikennettä. Onneks kumminkin käänty hämmentyneenä takas kun akat alko huutaa porukalla naamapunasena, kummallisia ihmisolentoja. Eipä näitä treenejä jaksa paljon kirjotella ylös, jo siksikin että nyt on treenattu aika paljon. Pakkohan se on kun uhkaa se Kuopion nakki viuhua. Molemmilla on enemmän tai vähemmän säädön tarvetta, mutta jossain on varmaan edistyttykin. Ainakin Jorunnin paikkamakuut on alkanu sujua ja likassa vaikuttais olevan hyvänä puolena aikas hyvä häiriönkesto. Udin kanssa vanhat tutut jutut sujuu ihan hyvin, nää uudet edelleen takkuaa. Varsinkin ne kaukot, vaan niitäpä kokeillaan nyt takapalkalla ja katotaan rupeisko sujumaan.

Muuten ollaan vaan möllötelty. Koirat tosin viihtyy tuolla joessa niin hyvin, että josko tässä kohta vepekautta korkkailtais. Mie tosin en taida tareta vielä vepeillä. Hakua pääsis myös treenimään, mutta sen kohdalla ohjaajalla on vakava motivaatio-ongelma. Katotaan kuin käy.

Jorunnin sisarukset on ihastuttaneet jälleen näyttelyrintamalla, molemmilla on sertit kasassa ja velipojasta jo muotovalio räpsähtikin. Onnea kovasti ihanille Vardalle ja Vikille! Jorunn taitaa olla vähän aikaa näyttelypaitsiossa, kun oltiin tuolla mettähommissa ja tokihan siinä pieni koira vallan pihkaantuu, huoh. Eikä miulla sitäpaitsi olis mitään aikaakaan näyttelyissä ravata. Tulis jo talvi! Nauru