Huh-huh melkoista saamattomuutta taas kerran! Täytyy ottaa siis pikapäivitys kevääseen ja alkukesään. Aloitetaan "tärkeimmistä" eli näyttelyistä. Just kattelin vapaa-aamun "iloksi" brittiläisen dokumentin Sairaaksi jalostettu paras ystävä? ja on kyllä pakko sanoa että kyllä on ihmisten toiminta perseestä! En vaan jaksa ymmärtää. Tosin samanmoista idioottimaisuutta löytyy näköjään ilman näyttelyitä ja titteleitä, kunhan nyt vaan saadaan sille omalle koiralle (seropi)pennut vaikka sitten sairaan uroksen kanssa. Voi elämän kevät. Noh kuitenkin on tullut kuvottavaa näyttelymaailmaa taas kannatettua parin näyttelyn verran. Kummatkin meni ihan hyvin, mutta sertit vaan antaa odottaa itseään. Ja mieltä keventää se, että ainakaan käsittääkseni omassa rodussa missikisat ei niin valtavasti saa painoarvoa - toivottavasti!

Toinen näyttely oli kesäkuun puolivälissä pidetty erkkari, jossa oli toki hienoa käydä ja nähdä taas kerran paljon islanninlammaskoiria ja kaikkia tuttuja. Udille veteraaneista (se on jo veteraani!) eh ja Jorunnille eri ja sa. Pärjättiin vissiin ainakin jälkeläisluokassa ja ehkä kasvattajaluokassakin. Ihanan Heklan ihanat lapset!

***

Jos on näyttelyiden ja sitä myöten koiran irvikuvien ihannointi hanurista, niin on myös tämän alueen eläinlääkäripäivystys! Udilla heitti eräänä toukokuun viikonloppuna pakin totaalisen sekaisin ja koiran ripuloitua verta koko yön, rupesin sunnuntaina aamu kuudelta tavoittelemaan päivystävää eläinlääkäriä. Uskomatonta mutta totta, oma päivystävä ei ottanut koiraa edes katsottavaksi, totesi vaan puhelimessa ettei osaa auttaa ja Lappeenrannan päivystävä taas olisi osannut auttaa muttei voinut kun asutaan väärässä kunnassa. Noh tästähän seurasi jopa paikalliset mediat tavoittanut Hattulan keikka. Viitisen tuntia tipassa ja toiset autossa. Vakavaksi vetää, sillä kuluneella viikolla saimme lehdistä lukea, että Hattula kutsuu yhä useampaa, jos hoito vaati leikkausta tms TAI päivystävä eläinlääkäri on estynyt. Jos ei koiran ripulin hoito onnistunut päivystävältä niin mitäpä luulette, moniko ajaa tänä kesänä Hattulaan elukoineen? Udi oli aika hapoilla, mutta tokeni kyllä pian hoitoa saatuaan. Mitenhän käy esimerkiksi pennulle jota on purrut kyy? Hahmotusta helpottamaan: Imatralta Hattulaan on rapiat 270km ja aikaa menee noin kolme ja puoli tuntia.

***

Hattulan keikkaa seurasi antibioottikuuri, joka vesitti Udin tokokokeen seuraavana viikonloppuna. Koska ihminen on sekaisin, menin sitten Jorunnin kanssa. Kaikki alkoi hienosti kun jo paikallamakuusta saatiin nolla J:n noustua seisomaan. Ja muutenkin oli kaikenlaista säätöä. Jotkin liikkeet meni kyllä hienostikin! Oliskohan me kolmostulos saatu. Koira ei vaan ollut vielä valmis. Lisäksi meille tuli kiire ja paniikki, kun edellinen ohjaaja päätti seuraamisessa tarttua koiraansa riveleistä ja heidät saateltiin ystävällisesti kehästä pihalle heti alkuunsa. No se oli semmonen tokokoe ja Jorunn oli erittäin tyytyväinen itseensä, kuten aina.

***

Treenirintamalla jauhetaan edelleen tokoa, vepeä ja vähän myös hakua, kun lupauduin vetämään uusille ryhmää. Kokeita on luvassa varmaan ainakin tokossa, vepen kohdalla täytyy miettiä onko enää järkeä lähteä vai uiskennellaanko muuten vaan. Aikahan siinä varmaan tulee vastaan, 4 minuuttia ei Udin kokoiselle ole valtavan pitkästi. Talvea varten PITI treenata omaa kuntoa, mutta vähiin on jääny juoksulenkit, rullaluistelut, pyöräilyt tai mikään kuntoa kohottava toiminta. Tosin nyt on ollu taas niin helvetillisen kuuma, että eihän tässä pysty mitään tekemäänkään. Lampaita tuli lisää, ja nämä on mahdollisesti jopa paimennettavia! Muutaman kerran on vasta ehditty käymään kokeilemassa ja vauhtiahan näiden kanssa on aika lailla eritavalla kuin pässipoikien. Pitäis saada koiraa vähän rauhotettua, kun pässien kanssa on opittu aika koviksi.

***

Nyt odotellaan heinäkuussa pidettävää islanninlammaskoirien kesäleiriä, jee!!! Ja samalla Jorunnin juoksua. Eiköhän se ne sinne leirille järjestä...