Tulihan se sieltä kun maltettiin vaan varttua! Tosin luntahan ei edelleenkään ole kuin ohut kerros, mutta sepä ei töppöjalkatiimiä haittaa vaan viime viikonloppuna ruopastiin vitonen kilpaa Lieksan laduilla. Ihan kylmiltään ei toki viivalle lähdetty, ilman koiraa Imatralla on voinut hiihtää jo marraskuusta asti. Kilometrejä on alla vaan kertakaikkiaan liian vähän, mikä näkyy erittäin huonona kuntona. Siis hiihtäjän. Onneks pikku Pimpon asenne on kohdallaan ja vauhti korjaa pienet virheet. On se mainio hiihtoepeli!

Kun reissuun lähdetään lähdetään sitten kunnolla, niinpä lauauntaina kipastiin Mikkelin kautta tokoilemassa. Udin kanssa jahdataan sitä viimosta avo ykköstä ja eihän sitä tälläkään kertaa tullut. Poikkeuksellinen koe sikäli ettei meille tullut yhtään nollaa ja kuvittelinkin jo että nyt me se ykkönen saatiin, mutta ei. 155,5 pistettä ja kakkostulos. No liikaa ei voi toki koiralta vaatia, kun treenaaminen on ollut melkosen vähäistä.

paikalla makaaminen 8, kaksoiskäsky

seuraaminen 8,5

liikkeestä maahanmeno 7, kaksoiskäsky

luoksetulo 7, ei juokse eikä oikein pysähdykään :)

liikkeestä seisominen 9,5

noutaminen 7, luovutus kaukaa

kauko-ohjaus 7,5

estehyppy 8

kokonaisvaikutus 8