Kesä on ilmeisesti tullut, sillä talviturkit on nyt heitetty; kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti. Uimakausi on siis korkattu. Mie en todellakaan oo veteen vielä heittäytyny (hrrrr), mut Udi on kaiholla katsellut vapaana virtaavaa vettä jo pitkään ja eilen ei kiusausta voinut enää vastustaa, vaan muutamat vedot piti joessa vetää. Myös Jorunn pulahti eilen kerran Udin perässä, mut tänään uiskenteli enää vaan Uu. Ja jos kuvittelette että täällä jossain trooppisissa asteissa pulikoidaan, niin nou nou. Ihan jäässä on varmaan vielä järvi josta tuo joki virtaa. Mutta uimamaisterin timmissä kropassa jäähileinen vesi tuntuu vaan virkistävälle.

Tulevan kesän rantamuotia käytiin Jorunnin kanssa esittelemässä tänään Lappeenrannassa. Tosin meillä meni vuodenajat sekaisin ja luultiin että nyt oli kalamarkkinat, vaikka nehän on vasta syksyllä ja tällä kertaa olikin koiranäyttelyt. No eipä se muuten olis haitannu, mutta J oli valinnut ulkoasukseen silakan. Kokonaisuutta täydentääkseen se vielä muikkuili muille koirille ja kehän jälkeen makas kuin lahna kehän laidalla.

Tuomari kuitenkin tykkäs, että koiralla olis kiva olla karvat ja vähän vähemmän sporttinen ulkomuoto. Oli pikku missi silti Erittäin Hyvä! Käytös oli taas miellyttävää ja yleisvaikutelma pentumainen. Jorunnin kanssa on niin kiva käydä näyttelyissä, kun se osaa käyttäytyä (ja tätä ei usko kukaan ennenkun näkee!). Ei mitään turinoita ja murinoita, toki kehässä vois esiintyä paremmin, vaikka nyt menikin paljon paremmin kuin Juukassa. Täytyy vissiin ilmota Udi erkkariin, ni ei pääse totuus unohtumaan . Varda sisko oli myös hyvin edustettuna Lappeen näyttelyssä, Tapiolan kojussa nimittäin.

Näyttelyssä vietettiinkin koko päivä, kun aamupäivällä esittelin yhtä mäyräkoiraa ja islantilaiset oli sitten melko viimesinä. Ja siinähän koira väsyy. Niin varmaan! Toki kerkeshän se kotimatkan (reilu puoltuntia) huilata. Kotona ei joka tapauksessa väsyttäny yhtään. Mie olin kyl ihan puhki, mut päiväunia "vähän" häiritsi lattialta sohvan selkänojalle (ja tietysti välillä alas) lokkivahtiin pomppiva koiruus, kun välipomppu otettiin aina meikkiksen mahan kautta. Sohvaa juostiin myös muutamaan kertaan ihan päästä päähän, meikkiksen edelleen maatessa siinä.

Ylimäärästä energiaa käytiin sitten purkamassa siellä joen rannassa, ja kotimatkalla koirat veti vähän myyräpaistia huiviin. Miten ällöttävää! Vaikka nuo varmaan vetääkin melkein joka lenkillä ties mitä settiä, mut se on vähän sama kun kaupan lihapullien syönnissä; kun ei näe ja tiedä niin ei haittaa!