Torstai huilattiin kotona ja heti perjantai aamuna suunnattiin kohti Pohjois-Karjalaa ja Kolia. Nelisen tuntia retkeiltiin hienoissa maisemissa. Koirat olis kirmaillu mielellään villinä ja vapaana, nyt ne joutu luomaan taakseen pitkiä sääliviä katseita ja huokailemaan syvään. Tälläkin kertaa meikkis oli nimittäin töppöjalkatiimin heikoin lenkki. Ja voin vaikka vannoa, että ainut jolla on paikat (edelleen) kipeenä, löytyy täältä näppäimistön takaa.

Udi ihastelee maisemaa

Jorunn keskitty enimmäkseen tärkeimpään eli mustikoitten syöntiin

siinä sitä nyt on, kansallismaisemaa

kalliolla kukkulalla

 

Varsinaisen Ukko-Kolin huipulta ei kuvia otettu, koska siellä oli muutama muukin... Toki maisemia ihasteltiin sieltäkin. Retkue meni kaikinpuolin mukavasti, koirien mielestä eväät vaan oli kovin epätasa-arvoisesti valikoitu. Tosin maistui se banaani karvakavereillekin. Pois lähtiessä Udi koki kovan järkytyksen nähdessään parkkipaikalta hotellille menevän kiskohissin. Sen täytyy olla jonkun paholaisen rakentama helvetinkone, totesi pieni risto-reipas ja kiirehti etemmäs turvaan.

Reissun emännälle jännittävin hetki oli majoittuminen hotelliin. Monessa paikassa on ennenkin yövytty, muttei koskaan oikeessa hotellissa. Toivoin mielessäni et päästäis johonkin ulko-oven lähettyville, ja niinpä me löydettiin ittemme kolmannen kerroksen peränurkasta. Tässähän ei muuta ongelmaa ole, kun Jorunnin pidätyskyky aamulla, eli keretäänkö pihalle vai ei. Turhaan hätäilin, koirille ei tehny yhtään heikkoa tämmöset hotellitouhut. Ja yllättävän hyvin ne asettui vaikka käytävästä kuului välillä ääniä ja koirien haukuntaakin.

Lauantaina oli tarkoitus pyörähtää Joensuun koiranäyttelyssä ja sen jälkeen ajella vielä Tuupovaaraan retkeilemään. Vaan tuomari olikin asiansa osaava ruotsalais herra eikä mikään puusilmä, ja niinpä Udi pokkaili sertiä, cacibia ja roppia. Ja tälläkertaa muitakin osallistujia oli! Jorunn, jolta menestystä voisi jollain tapaa jopa odottaa, sai ERIn ja oli Royal Canin ROP-juniori. Ei tehonnut tuomariin kehään pissiminen eikä maahan heittäytyminen, joten sertiä ei tytsille herunu. Tosin hieno ruusuke saatiin, jota isi ah niin kauniisti sääli-sertiksi nimittää. Hieno juttu että välillä pärjätäänkin! Sen seurauksena piti kylläkin viettää koko pitkä päivä eli noin yheksän tuntia(!) näyttelyssä, onneks useemmin ei satu omalle kohalle tämmöstä tuuria. Koirat enimmäkseen nukku -jopa Udi, mikä on toki hienoa. Ite vaan olin ihan rätti-puhki-poikki kun kotimatkalle päästiin. Varmaan olis auttanu asiaa jos olis jossain välissä edes syöny jotain...

Molempien kanssa piti siis siellä ISOSSA kehässä pyöriä. Junioreissa koiria oli pirusti, joten olin melko onnellinen siitä, että tungoksessa pyörittiin just Jorunnin kanssa. Jokainen joka meikkistä tuntee voi arvata miten kotoisaksi oloni tunsin keskellä kaikkia jakkupukutätejä, hassuja setiä ja hienoja puudeleita rihmanohuine kullankiiltoisine hihnoineen. Me oltiin vähän rouheemmalla asenteella liikenteessä ja niinhän siinä kävi, että miun koirien kauneus oli niin häikäisevää, ettei tuomarit oikeastaan edes nähnyt niitä. Täytyis olla vahvemmat aurinkolasit kun tällaista kauneutta katselee!

Udi ERI AVK1 SA ROP SERT CACIB

Jorunn ERI JUK1 Royal Canin ROP-juniori