Huiput takapiha tokot vedettiin tänään! Tai tuskin ne mitenkään ihmeellistä osaamista oli, mut oikein kivaa hyvänmielen treeniä. Jorunn sai alottaa, jotta neiti kestää pöksyissään, ja Udi toisaalta vähän nousee odotellessa. Sivulle tuloissa J menee edelleen vauhdilla vähän liian taakse, täytyy pysytellä tarkkana että palkkaa vaan oikeesta kohdasta, kun se nyt ehkä jo tajuaa käskyn. Seuraamista, eikä vaan pelkän makkaran perässä teputtelua Kieli ulkona. Tänään kokeiltiin ensimmäistä kertaa liikkeestä seisomista, ja kyllähän tuo välillä ihan seisomaankin pysähtyi. Tuli ehkä pikkusen liian vaikeesti tehtyä. Liikkeestä maahanmeno sujui jo yllättävänkin hyvin. Lopuksi vähän taisteltiin, koitetaan sitä leikkiä saada mukaan palkkaukseen.

Udi olikin mukavassa vireessä odottelun jälkeen ja J sai purkaa raivoaan suljettujen ovien takana. Uu teki myös loistavat sivulle tulot tänään. Huippua, vaikka vaatiikin siis melko korkean vireen, vaan jospa se tästä. Liikkeestä seisomisessa ekalla istui, eli tässä liika into ilmeisesti vähän kostautui, Udille kun se istuminen on ensimmäisenä opetettu ja siten aika vahva. Täytyis varmaan sitä takapalkkaa jaksaa käyttää. Luoksetuloja reenittiin myös, koska siinä kävi viime kokeessa höpsähdys. Jätin Udia vaan istumaan ja eipä tuo nyt noussut kertaakaan perään. Joku aivopieru sattunu siellä kokeessa ja lähdin siel kyl koiran puoleisella jalalla, jolla lähdetään siis seuraamaan. Tiiä sitten tajuaako koira oikeesti kummalla koivella se eukko lähtee millonkin toikkaroimaan. Viimosella sitten sainkin loistoidean (joka gurujen mielestä on varmaan idiooteinta mitä voi tehdä), eli huusin ekaksi Käsky! Udi kyllä nytkähti muttei lähteny, eli kai se välillä kuunteleekin! Tänne -käskyllä tuli sitten ihan oikein.

Loppuun tehtiin niitä uusia juttuja, eli kaukoja ja tunnaria. Kaukoissa tahtoo takapuoli siirtyä eteenpäin, vaikka oon ihan koiran edessä. Tosin eipä tätä hirveesti oo treenattukkaan, vaatinee hirveästi toistoja. Tunnari menikin ihan bueno, ekalla oma oli muista noin 30 sentin päästä ja toisella ihan muitten lähellä. Ja kylläpä sieltä oma molemmilla kerroilla tuli! Vaikkei mein kapulat edes ole mitään supersteriilejä ja hajuttomia. Tosin suorituksesta jäi puuttumaan villiä saalisloikkaa seuraava tapporavistus, joka ei toki ole välttämätön jos saaliilta purraan niskat poikki. Pientä hienosäätöä ehkä vaatis... Toki me ei tätä varmaan kokeessa ikinä tulla tekemään, jotta sikäli saalistakoon tunnaria jos haluaa. Ilot ne on pienetkin ilot!