Käytiinpä jälleen tokoilemassa. Udi teki kokeenomaista odottelua toisen koirakon treenatessa ja sitten kokeenomaisesti seuraaminen hihnassa, luoksetulo ja seuraaminen irti. Seuraamiset meni ok, pientä herpaantumista täyskäännöksessä mut varmaan aika kokeenomainen suoritus myös koiralta. Luoksetulo oli hyvä, ei istunut yhtään väljästi, tosin ehkä vähän vinoon. No sivulle siirtyminen oli sitten tuttua huttua, eli melko lailla vajaaksi jäi. Muutama sivulle tulo hiulaus ja siinäpä se treeni olikin.

Jorunn pimpuloi vanhoja tuttuja juttuja, tosin treenin puolivälissä paikalle rientänyt pulkkamäkiporukka toi treenaamiseen vähän uutta sävyä. Vaan pulkkailijoista selvittiin muutamalla haukulla. Perusasento tuntuis suoristuneen harjoittelulla ja siihen seuraamiseen on myös saatu parannusta. Nyt pitäis vaan muistaa palkata ylöspäin, ettei se kontakti seilais niin paljon käsiin. Erityisen onnellinen olin luoksetulo treenistä. Ongelmanahan on ollut se edessä istumisen vinous, mutta treenamalla sekin vaikuttais suoristuneen. Aika jännää tuo treenaaminen!