Perjantaina suihkittiin ladulla Jorunnin kanssa. Saatiin hyvä peesi yhdestä sakemannista ja niinpä viiletettiin puoltoista kilsaa ihan huomaamatta. No ei aivan kirjaimellisesti, sillä meidän valjakko etenee kuin hälytysajoneuvo: kovaa ja sireeni päällä. Erona ainoastaan puuttuva vilkkuvalo ja perinteisen äänimerkin tilalla taukoamaton kimeä piuk-piuk-piuk-piuk. Eipä tarvii pelätä, että ketään päästäis yllättämään!

Lauantaina käytiin tokoilemassa hallilla. Udin kanssa tehtiin ekaa kertaa luoksetulon pysäytystä, takapalkalla, mie pakitin ja Udi jolkotteli mukana. Pysähty tosi hyvin. Oikeesti. Tehtiin myös yks kokeilu ihan luoksetulona ja siinä tuli kyllä aika liki ennen kuin pysähtyi. Sitten tunnaria, joka meni ihan käteen. Udi toi sen mikä ekana sattu eteen. Ja viimeiks se tarkisti niin tarkkaan, että varmasti on oma. Lopuks hyppyä ja siinähän treenitään sitä kauas jäämistä ja istumista siellä. Tää meni onneks hyvin.

Ja sitten Jorunn, mein pieni taitava pimpo, oli aivan kuutamolla. Alotettiin liikkeestä seisomisella takapalkalla. Tai siis yritettiin. Liekö se ruoka (eli muutama kuiva Frolicin kikkare!!!) vaan niin megamahtava juttu, että keskittymiskyky katoaa täysin vai mikä lie. Jorunn siis tekee kyllä oikein mallikkaan liikkeestä seisomisen ja jos se ei kelpaa niin myös istumisen, ongelmana vaan ettei se pysty seuraamaan oikealla paikalla, vaan vaihdellen edessä, takana, kaukana vasemmalla tai peräti oikealla. Nii ja ehkä ne jäävät vois muutenkin suorittaa ohjaajan käskyjen mukaan. Jorunn ilmeisesti mieluummin suorittais nää tokot ihan yksinään, kun mamma ei vaan tajuu! Lähinnä treenattiinkin sitten seuraamista, joka oli tosi tosi vaikeaa. Taidettiin vähän treeniä kaukojakin ja nekin J tekis vallan hyvin ihan ilman ohjaajaakin...

Tokalla kiekalla Udi seuraili ja seisoi liikkeestä. Nää menee niin hyvin, ai että on kivaa! Jorunn seurasi pihalla ihan mini pätkät. Kokeillaan ens kerralla ilman sitä takapalkkaa.

Eilen oli sitten Udin vuoro kiitää ladulla. Odotukset oli kovat koska viimeeks meni niin hienosti. Tosin Udi oli kyllä melkosen väsynyt hiihdon jälkeen. Ja niinpä nyt ei kulkenut ei ollenkaan. Kyllä me kolmonen hölkkäiltiin ja vaikka vauhti oli hiljasta, niin ei Udi meinannut kyetä autoon. Joko hieroin sen ihan päin pärsettä tai sitten sillä vaan jostain syystä hapottaa ihan liikaa. Kotona se ei kuitenkaan vaikuta erityisen jäykältä tai vaivalloiselta, vaan kukapa sitä kissajahdissa ehtii kipuja miettiä! Ensin ajattelin et sillä reidet hapottaa (kuten emännällä!) mut jospa se kumminkin on selkä? Hmm... Hieroin sitä myös tänään ja enemmän se ehkä selkään reagoi, jos reagoi mihinkään. Ammattiapu olis tietty hyvä, mut jos sitä kuitenkin ite yrittäis (kuuluisia viimeisiä sanoja?). Porukalla tutkailtiin Udin valjaita ja muutkin oli sitä mieltä, että ne on liian isot. Siirrytään siis takaisin pienempiin ja toivotaan että menohalut palautuu. Ja toivotaan että saadaan valjaat pienennettyä oikeen kokoiseksi, vaikka "pienellä koiralla se on ihan sama millä se vetää". Just.

Tosta hieronnasta vielä, tuntuis olevan koiran kohtuu vaikeeta rentoutua jos vieressä heitellään toiselle appelsiinia, aika jännää. Lisäks meillä ei ainakaan ihmiset kauheesti arvosta jos niitten naamaa nuollaan hieronnan yhteydessä. Ja näin tapahtuu melko usein, se naama kun on oikein laitettu semmoseen telineeseen ihan vaan nuolemista varten. Mutta Udin kohdalla kun sekään ei riitä! Kun hierottavalta saadaan nuoltua naama, nuollaan vielä vehkeetkin! Yritä siinä sitten rentona maata. (nimimerkillä: Jorunn tahtoo myös osallistua!)