Koska Vikillä on kuusi kaunista kakaraa Miehikkälässä ja Vardalla toiset kuusi kullanmurua Ryttylässä, ei Jorunn toki halua jäädä sisaruksiaan huonommaksi, vaan kierosilmäperuna on syntynyt jälleen! Tosin tällä kertaa synnytys ei ollut ihan vaivaton ja helppo, pentu kun oli pahasti hukassa. Vähän Jorunn kokeili hyysätä uutta pehmolelua, mutta tajuaahan sen nyt tyhmempikin ettei pehmolelu ole mikään pentu, ja niinhän se hoivaaminen lipsahti aina välillä leikkimisen puolelle. No saadakseni varmuuden, että kyse on taas pentuilusta eikä jostain muusta, autoin emokoiraa vähän ja kaivon lelulaatikon pohjalta perunan ja kyllähän se sitten tätä äitiyden kaipuuta onneksi vaan oli. Kierosilmäperunahan on siitä jännä lelu, ettei se juurikaan ole esissä muulloin kun valeraskauden aikana, eikä sillä tosiaankaan leikitä milloinkaan. Paitsi iskä välillä kun ei ymmärrä että Jorunn tuo pennun hoidettavaksi, ei heitettäväksi. Miehet, ne ei vaan tajuu!

Jorunn on nopea käänteissään, niin myöskin pennun kasvatuksessa. Vajaassa viikossa pennusta on tullut jo niin iso, että J vei sen aamulla pihalle pissalle ja jätti sinne. Oppiipahan olemaan. Koska mie olen hellämielinen ihminen, niin käskin Jorunnin sitten kuitenkin hakea pennun sisälle. Ehkä se oli pissannu sen päälle tai jotain ja olis siksi halunnu jättää ressukan ulos. Toisaalta luulis tuon pennun kyllä jo pärjäävän, onhan se tosiasiassa emäänsä vanhempi. Mutta siinä nyt ei kummallisessa nykymaailmassa ole mitään outoa!

Nukkumajärjestelyt on myös Jorunnia suosivat, äitiys on hei rankkaa! Sohvalla J järjestelee tyynyt hartaudella mieleisekseen pediksi, asettuu mukavasti kiepille tai rötköttää rennommin selällään. Välillä silmäluomien raosta voi vilkuilla että pennulla on kaikki hyvin. Sehän pärjää toki paljaalla kylmällä sohvallakin. Ja kuten kaikki tietävät, pienten lasten äidit kaipaavat kunnon yöunia, niinpä Jorunnkin tuo perunan miun viereen nukkumaan yöksi. Ja muutenkin pentu tuodaan helposti sylihoitoon kun väsymys iskee. Pennunhoito ei saa häiritä nuoren äidin kauneusunia!

Ja rankkaahan se kyllä on, tuo emona oleminen. Varsinkin kun viime päivät on leivottu kovasti ja sitä myöten käytetty hellan kelloa. Ja hellan kellohan kuulostaa pienen koiralapsen itkulta, tietenkin. Jos ei muka teidän korviinne kuulosta niin sillehän ei voi mitään!