Käytiin ettimässä ukkoja (tai tässä tapauksessa kyllä akkoja) Anteroisenmäellä. Kokeiltiin mitä Udi tuumaa tyhjästä pistosta, ja hyvinhän tuo sinne metsään upposi, pois saaminen sen sijaan oli hankalampaa... Udi ei oikein oo luovuttaja tyyppiä, joten emännän kutsuhuudot kaikuu kuuroille korville. Tai melkein kuuroille, kyllähän se Uu sieltä pois sitten aikansa etittyään tuli.

Sitten koitettiin hämätä töppöjalkaa ja seuraava maalimies olikin hyvin lähellä keskilinjaa puukasan takana. No tarkkanokkaista islantilaista ei niin vaan koijattu tällä(kään) kertaa, vaan maalimies löytyi ilman turhanpäiväistä kirmailua. Lopuksi vielä pari perinteisempää ukkoa. Oikein olin taas tyytyväinen jätkään ja mukavastihan tuo kulkikin. Viimeiselle ukolle lähdettiin kyllä jo rauhallisemmin ja kieli maata viistäen, mut ihan hyvin kuitenkin jaksoi.

Esineruutua otettiin myös, ruutu oli kapea mutta syvä ja erittäin hienosti löytyi kaikki kaksi vierasta esinettä.

Mummelin kesäjuoksut on nyt ohi ja rauha palannut taloon. Aika rauhaisaa oli kyllä juoksujen aikaankin, kuten meillä tapana on. Udiahan kiinnostaa naiset vaan ne herkimmät hetket, eli tällä kertaa neljä päivää. Valitettavasti Udi kokee valaistumisen hetkiä yleensä aamuyöstä, ja on kovasti neljän aikaan sitä mieltä että nyt pitäis saada naista. Poikkeuksellista näissä juoksuissa oli se, että mummo antoi hyvin rankkaa palautetta Udin lähestymisyrityksistä. No lannistiko se pientä islantilaispoikaa? Juu ei lannistanut.