Niin ihania kuin kissat onkin, niiden paska on kaikkea muuta. Meillähän ei varsinaisesti kissaa ole ollut vuosiin, mutta naapureista niitä on tänne meillekkin pesiytynyt. Udi saa hyvää liikuntaa pitäessään niitä ojennuksessa ja toivottavasti jokunen jyrsijäkin tulee listityksi. Pappa tosin kantaa kissoille ruokaa sellaisia määriä, että metsästysinto saattaa olla aika vähäinen.

Ja kun niille annetaan ruokaa, tulee niistä myös paskaa. Ympäri pihaa, kasa siellä toinen täällä. Nam nam tuumaa Udi ja miuta ällöttää. Sontisivat edes jonnekkin syrjään, vaan ei, keskellä pihaa ja kulkureittejä on ilmeisesti paras paikka tyhjentää suoli. Tiiä mitä loisia nekin kasat kuhisee. Argh ja yök!

Sitten asiaan, tänään tottisteltiin taas. Sivulle siirtymistä suurilla avuilla, jospa sen vielä sais yhdellä käskyllä ihan sivulle asti. Liikkeestä seisomista takapalkalla, ei loistavaa mut ok, eli käveli pari askelta perään. Vähän seuraamista makupalalla toiveena oikea paikka, menikin ihan hyvin. Ja lopuks eteenmenoa, Udille onkin tosi vaikeeta juosta lelulle... Vaan mitenhän käy sen maahanmenon kanssa sitten joskus? Sitäkin treenattiin tavallaan vähän eli käskin Udia maahan kun se oli  etempänä miusta "vapaalla" ja yllättävän hyvin meni. Ilta ruualla maattiin taas paikallaan, siinä ei viime päivinä oo ollu mitään venkoilua.

Edelleenkään ei vaurioita ole havaittavissa eilisestä episodista, selvittiin siis säikähdyksellä tälläkin kertaa. Isikin on jo saanut ainakin melkein anteeksi ja ruokapöydästä annetut herkut hälventää ikäviä muistoja kovaa vauhtia.