Takana on huikea islantilaisviikonloppu Pieksämäellä. Lauantaina Jorunn pyörähteli kehästä ERIn ja sunnuntain erkkarista myös. Udin saldona erkkarista H. Tuomari oli aika tiukka, mutta niinhän erkkarissa kai kuuluukin. Näyttelyt nyt on vaan näyttelyitä, parasta oli nähdä niin paljon islantilaisia (suurin pyörtein 100 noita taisi olla paikalla!) ja tietysti ennestään tuttuja ja niitä uusiakin tuttavuuksia. Kamera oli kyllä mukana, mutta ei näköjään kiinnostanu kuvailla eli viikonlopulta ei ole yhtään kuvaa, käsittämätöntä!

La-su yö vietettiin ihanan viileässä navettamajoituksessa huippu porukalla, kiitokset Annen ja Marian laumoille seurasta! Ja myös Annille ja tytöille, jotka vierailevina tähtinä ilostuttivat meidän lauantai-iltaa! Harmi vaan että aika loppuu tällaisissa kohtaamisissa aina kesken, niin monta tarinaa jäi vielä kertomatta ja kuulematta. Toisaalta jos ihmistä on tämmöisellä puheen lahjalla "siunattu", niin aikaakin vaadittaisiin todella paljon. Ja kun meikkiksen tapauksessa se määrä vielä korvaa laadun, on syytä todeta vaan kiitos ja anteeksi!

Jorunn on aina sievä ja kauniskäytöksinen (ja taas meillä revettiin hillittömään röhönauruun...) mutta tällä reissulla myös Udi käyttäytyi oikein hienosti. Niin majoituksessa (samassa tilassa siis NELJÄ urosta ja kolme narttua!) kuin näyttelypaikallakin sain kyllä olla sekä yllättynyt että erittäin iloinen kun Udi osasi olla niin nätisti! En kyllin voi meidän pientä Udia hehkuttaa, mutta tuntui niin hyvältä! Erkkarissa oli myös Udin poika Immu, joka sitten hoitikin seuraavan polven edustajana rähinöinnin ilmeisen hyvin . Immustakaan en kuvaa saanu otettua, mikä harmittaa ehkä eniten. Onneksi kuitenkin livenä nähtiin, viimeiks Immu oli vielä ihan pikkuinen pennun nassikka.

Missikisailun ohella myös tokoiltiin lauantaina ja vähän lenkkiäkin teputeltiin majoitusporukalla. Tokoilun vois tiivistää Udin kohdalta niin, että jos koira ei edes mene maahan, niin ei se voi sieltä noustakkaan ilman lupaa! Meni siis erittäin reisille se treeni, syystä tai toisesta. Kiva lähteä tältä pohjalta kokeisiin, lievittää mukavasti jännitystä kun tietää ettei se koira ehkä osaakkaan (=tänään ei vaan huvita)! Jorunnin kanssa tehtiin vähän seuraamista ja liikkeestä maahanmenoa sekä kivoja temppuja, joten näyttelykehässäkin moikkailtiin sitten välillä.

Koirat pääsi taas, eli Udi toista ja Jorunn ensimmäistä kertaa, hierottavaksi. Mitään kummempaa ei tainnut löytyä eli ihan ok kuosissa ollaan. Tai siis koirat on. Mielellään käytäis hieronnassa useamminkin, mutta tuota matkaa on vaan niin kovin paljon, harmi. Udilla ei kyllä tuomarin mielestä edes ole lihaksia, etten tiiä mitä siitä sitten pitäis hieroa.

Nyt ollaan väsyneitä mutta onnellisia, viikonloppu oli huippu (jos jäi jollekkin vielä epäselväksi)! Paluu arkeen tapahtui kuitenkin nopeasti. Iskä ja Udi oli aamulla välipalalla, vierekkäin ruokapöydän ääressä istuen kuten heillä tapana on. Isukki nousee hakemaan santsikuppia ja pöydälle jää puolikas leipäpala. Vaan kas kummaa, kun keittimeltä kääntyy takaisin ruokapöytään on paikallaan enää villisti häntää heiluttava Udi, mutta leipää ei näy missään! Jännää houdin leipää meillä...

maailman kauneimmat ja parhaat koirat!

sen selvittämiseen en tarvii tuomareiden apua

 

Koirien välissä Udin vuoden palveluskoira 2010 kiertopalkinto. Kiitokset siitä, vaikka en kyllä koe että me sitä oikein ansaittaisiin...

Kiitokset vielä myös erkkarista, sekä järjestäjille että osallistujille! Toivottavasti ensi vuonna nähdään vielä isommalla porukalla!